Valpuri antoi meille kevään!

Työväen kansanjuhlaa on Karhin koululla vietetty puutarhuroinnin merkeissä. Kun ei ole haravoitu tai laajennettu kukkapenkkiä, sitten on grillattu nakkia ja makkaraa. Mummo teki suklaakakun, joka hotkittiin hetkessä. Varpushaukka kävi koivun oksalla ilmottautumassa myyräjahtiin. Sini- ja valkovuokot alkoivat kukkia kilpaa. Keväthän se on ja iloiset ajatukset ovat kanssamme!

Valkoinen Vappu.

Vapukas laajennusosa kukkapenkkiin.

Kato, vappumato!

Vappuretki lähimaastoon: Hämeenkylmäkukka bongattu!

Elämän merkkejä

Talvihorroksesta heränneiden ja ikkunoilla päristelevien kärpästen lisäksi ikkunalaudoille on ilmaantunut muutakin elämää. Esikasvatukset ovat mukavasti itäneet ja minä olen muistanut niitä vakituisesti kastella. Innostavaa elämää näkyi tänään pihallakin, kun aidan päällä keikuskeli västäräkki. Hyvältä näyttää!

Näyttää siltä, että nurmikolla ja varsinkin sen alla, on ollut elämää pitkin talvea. Lumen sulettua paljastui, että myyräpataljoona on mönkinyt nurmikolla oikein urakalla. Keot ovat kyllä sen verran kookkaita, että herää kysymys millaisia jättiläismyyriä maassa piileskelee. Minkälaisia jättiläisonkaloita ja -käytäviä nurmikon alla risteileekään?  Kännykällä otettu kuva vastavaloon on vähän huono, mutta näettehän tuon multakraaterin! Ja kokonaisen talolle asti johtavan kraaterijonon!

Hullun hommaa

Olen sinnikkäästi tehnyt pihalla kesää lapioimalla lumikasoja pienemmäksi ja levittämällä jäisiä kökkäreitä pitkin pihaa siinä toivossa, että ne sulaisivat nopeammin. Kesäntekijää onkin koeteltu, sillä ei ole tällä viikolla ollut aamua ettei maa olisi valkoisena ollut. Illaksi edellisen yön aikana satanut lumi on kuitenkin aina sulanut ja säätilanne onkin näin ollen pysynyt päiväkausia kutakuinkin muuttumattomana. Ollakko kevät vai ei? -Ei.

  Vilkaisu kalenteriin viittaa kuitenkin ihan muuhun ja niimpä rohkenin käydä keräämässä auraustikut pois. Ne repsottelivat rähjäisinä tien varrella mikä mihinkin päin kallellaan ja suurin osa taittuneena tai peräti poikki. Kärsineet kepit näyttivät juuri siltä, että olivat tehneet runsaslumisena talvena tehtävänsä.
Kun nyt talven merkkejä ruvettiin pois maastosta kerämään, saivat pulkat ja kolakin kyydin ulkovarastoon.

Jos kesän tekeminen pihalla ei ollut tarpeeksi hullua hommaa, aloitin sisällä lähes yhtä epätoivoisen ja päättömän toiminnan, nimittäin ruuvien ja naulojen lajittelun. Oikeastaan kyseessä on isomman urakkan vasta jäävuoren huippu. Utopistinen tarkoitus on nimittäin saada siivottua ja lajiteltua kaikki ympäri koulua, sisällä ja ulkona, olevat rakennustyökalut ja -tarvikkeet yhteen paikkaan ja kaikki omiin lokeroihin ja laatikoihin. Meillä on ainakin viisi sahaa, seitsemän vasaraa, 100 ruuvimeisseliä ja 10 000 naulaa ja ruuvia, mitä ihmeellisimpiä vempaimia ja väntimiä, eikä mikään niistä koskaan löydettävissä sillä hetkellä kun niitä tarvitsisi.

Kestin lajittelua kaksi tuntia. Sormet haisivat sinkituille nauloille vielä illalla saunan jälkeenkin. Toivoton urakka oli nyt ainakin aloitettu.

Kevätkonsertti

Melkein meinasi viikonloppu mennä piloille kun aluksi satoi vettä, sitten räntää ja viimein lunta. Yhtäkkiä tänään taivaalla näkyi kuitenkin sinistä, ja pilvet antoivat auringolle tilaa. Kaikki muuttui hetkessä. Pihalla alkoi kevätkonsertti.

Taitoni lajitunnistuksessa ovat vähäiset. Toisaalta samapa tuo ketkä lauloivat ja säestivät, ihanaa oli.

Hullaannuttava havainto

Sää oli taas harmaa ja vähän viileä. Mieli oli apea ja tunnelma lannistunut. Ihan kuin kevät ei tänä vuonna tulisikaan.

Ajelin kaupasta kotiin päin. Harmaantuneen lumen reunustama pölyinen tie kiemurteli kalpean maiseman halki. Kuollut näkymä herätti kysymyksen omastakin olemassaolosta.

Sitten se tapahtui! Silmäkulmassa vilahti keltaista! 

Auto kriiks seis, pikaparkkeeraus tien reunaan, kameralaukku olalle ja ryminällä ulos. Ojanpientareelle oli tullut kevät leskenlehtien muodossa. Olin ihan hulluna!

Just do it !

En osaa esikasvattaa.  Lukuisia kertoja olen sitä yrittänyt, mutta yksikään taimi ei ole kesää nähnyt. Olen todennäköisesti tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja varmaan sellaisiakin, joita ei ennen minun esikasvatusyrityksiäni edes ollut olemassa. Luultavasti mitään en ole tekemistäni virheistä oppinut, sillä epäonistumiset ovat minulle edelleen mysteereitä. 

No, minkäs teet. Vaikka kevät ei ota tullakseen, oli markettiin  ilmaantunut siemenpussihylly. Se oli sijoitettu ovelasti kassan läheisyyteen kohtaan, jossa ostoksiaan maksamaan jonottava väkisinkin joutuu hyllykköä silmäilemään. On selvää, että puutarhan ystävä lankeaa sekunnin sadasosassa tämänkaltaiseen ansaan armotta. Liukuhihnalla olisi pian heräteostoksia.

Minulla on tapana mennä toimissani yleettömyyksiin. Juuri tästä ominaisuudesta johtui sekin, että pikainen ruokakauppareissu venähti  puutarhakierrokseksi vailla ajantajua. Marketista ostetut pari pussia kehäkukkia ja ruiskaunokkeja  eivät olleet selvästikkään riittäneet. Puutarhalla houkuttelivat kymmenen metriä pitkä siemenpussi-ständi ja moninaiset, sadat lajikkeet. 

Ostin älyttömän määrän siemenpusseja hintaa kyselemättä, mutta istutusvaiheessa iski nuukuus. Askartelinkin valtaosan istutusastioista sanomalehdistä.

Taimitötteröiden säilytysastiana toimiva kenkälaatikko on samoilla linjoilla kanssani. Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka.

Kevät ikkunalaudalla.

Mainospala

Oma kehu haisee, ojennetaan tutussa vanhassa hokemassa. Entisaikojen yltiöpäisen nöyryyden ja itsensä vähättelemisen kahleesta vapautunut nykyihminen ilmaisee itseään estottomasti ja vailla häpeän tunnetta. Hän jatkaa hokemaa sivulauseella, vaan haiskoon.

Sijoittaisin itseni  näiden vastakkaisten ilmaisumuotojen puoliväliin. En ole hyvä haistattelemaan, vaikka toisaalta en osaa olla hiljaakaan. 

Karhin koulu ja minä olemme mukana Kariston uuden vuosikirjasarjan juuri julkaistussa ensimmäisessä osassa Puutarhamaailma 2012. 

Kirjassa olen itseäni taitavammassa ja kokeneemmassa joukossa. Tästäkin syystä on sanottava,  tämä kehu ennen kaikkea tuoksuu.

Pitelemätön punainen

Punaisen maalin oli lähes mahdotonta pysytellä aamukahvinjuontikeitaan pienellä seinänkaistaleella. Yhtäkkiä toimistonurkkauksen päätykin oli täynnä energiaa ja määrätietoisuutta.

 Maalipurkissa olisi vielä vähän jäljellä ja pääsiäispyhät edessä. -Mmm, mitähän sitä tekis?

Maalataan kylmä pois!

Eteiskäytävällä on vanha roskalavalta pelastettu vihreä nojatuoli, jolla rutiininomaisesti juopottelen aamun ensimmäisen kahvini. Nojatuolin vieressä on on niin ikään kaatopaikkatuomiosta täpärästi pelastunut polkuompelukoneen pöytä.
  Koska en ole käsityöihmisiä, itse ompelukoneen puuttuminen ei ollut ongelma ja niimpä vajaavaisesta laitoksesta tuli sittemmin kahvileipä- ja viherkasvipöytä. Jänittävin ominaisuus piilee pöydän alla, jossa toimiva polkumekanismi houkuttelee turhan päiväisesti vemputtamaan. Mieluiten vimmatusti.

Asiani ei varsinaisesti liitynyt aamukahvituoliini eikä jännään pöytään, vaan strategiaan selviytyä takatalvesta. Menin nimittäin maalikauppaan ja ostin punaista maalia.

Tuo Ikean 2,95 maksava pöytälamppu on nyt kyllä varsinainen sisustusmoka! Lupaan etsiä tilalle jotain sopivampaa!

Huhtikuussako humahtaa?

Vielä eilen haravoin takapihalle kaartuvaa rinnettä. Se oli silloin suhteellisen sula, vaan eipä ole enää.

Tämä oli näkymä lasten kouluunvientiaikaan aamulla. Kuvassa koti on tuossa kaikkein valkoisimmassa kohdassa, jossa lumi pyrytti vaakasuoraan ja minä melkein itkin!

Noita ja taitava taikaeukko Hilla Hapan

Lapsi läksi virpomaan tarkoin valikoituihin kohteisiin ja takuuvarmasti palasi kori täynnä herkkuja ja kaikkea muuta pääsiäiskivaa. Lapsuuteni kauhukuvat kylän kitsaiden mummeleiden antamista omenoista ja muista tylsistä virpomispalkkioista eivät toistuneet. Huolella ja ajan kanssa askarrellut onnenvitsathan tulee lunastaa asianmukaisesti. Nehän sentään tuovat saajalleen tuoreutta ja terveyttä koko tulevaksi vuodeksi!