maanantai 29. marraskuuta 2010

Virheakatemia


Virheiden tekeminen on oppimisen kannalta välttämättöntä. "Virheistä oppii" sanonta lohduttaa tunaroivaa aloittelijaa ja kannustaa yrittämään uudelleen. Virheiden viitoittama tie johtaa täydellisen toiminnan paratiisiin, joka on ylevästi saavutettu oppimalla.

Aiheesta on olemassa muitakin sanontoja ja viisauksia. Kuten se, että ihminen ei muutu, vaan toistaa samat virheet kerta toisensa jälkeen. Tai että virheiden tekeminen on vakio. Virhe päivässä pitää virkeänä. Ja niin edelleen.

Meiltä loppui taas öljy. Varsinaisesti siinä ei ole enää mitään ihmeellistä, sillä kanistereiden kanssa puljaaminen on jo tuttua. Vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen ankaran pakkasen paukkuessa ulkona oli kuitenkin onnekasta, että huomasin tilanteen ennen nukkumaan menoa, ja että lähistöllä sattui olemaan polttoaineasema, josta sai keskellä yötä automaatista polttoöljyä.

Tiede -lehdessä psykologi kannusti epäonnistujaa toipumaan virheen aiheuttamasta mielipahasta kertomalla siitä muille kuin seikkailusta. Artikkelissa oli muitakin hyviä neuvoja tunarille, tässä muutama: 
- Suhteuta virhe vielä pahempiin virheisiin
- Mieti, oliko onnistuminen sittenkään ehdottoman tärkeää
- Pidä virhettä yrittämisen merkkinä    
- Tarkista sisäistä vaatimustasoasi
- Korjaa virhe, jos voit                
(Tiede-lehti 1/06)


Okei, ehkä tämä ei ollut ihan niin kauheaa.



perjantai 26. marraskuuta 2010

Kauhistus-galleria



Talven pilvisessä, harmaassa säässä tehty valokuvaussessio aiheella "epäkohdat rakennuksen ulkoasussa" tuottivat järkyttävän kuvasarjan koulun ulkokuoren rappiotilasta. Tämän todistusaineiston pohjalta todettakoon remonttiseikkailua seuraaville, että tälle tarinalle ei ole tulossa heti loppua. 











Nämä normaali ihmisen lamauttavat kuvat ovat remontoijalle kuitenkin vain kutkuttava haaste. 
- Tuskin maltan odottaa ensi kevättä!


torstai 25. marraskuuta 2010

Blogi-kriisi


Kautta rantain useampaan otteeseen ja eri lähtestä, olen kuullut kyläläisten lukevan ja seuraavan Karhin koulun blogia yleisesti. Ilmiö on tietenkin väistämätön, sillä onhan koulun ja kyläläisten yhteinen historia kietoutunut toisiinsa mitä moninaisimmilla tavoilla.
Blogin aihepiiri, remontointi, sisustus ja puutarhanhoito, eivät yksistään jos ollenkaan, ole houkutelleet heitä lukioiksi, vaan motiivit ovat henkilökohtaisempia. Asian ymmärrettyäni, en yhtäkkiä hetkeen pysytynyt kirjoittamaan mitään; sensuroin itseni sanattomaksi.

Aikani ujosteltuani tajusin, etten ollut kirjoittanut mitään sellaista mitä en muutenkin kertoisi kenelle tahansa. Blogin lukijoiden joukossa on tuttuja ja sukulaisia, joten tietynlainen sensuuri ja sanavalinta on joka tapauksessa jo käytössä. Karhin koulua käyneiden, kyläläisten ja muun paikallisväestön kommentit olisivat kyllä mukavaa luettavaa; tietäisin, että olette siellä jossain!



tiistai 23. marraskuuta 2010

Käytävän perällä


Koulun pääkäytävän perällä on nyt toimisto, minun työpaikkani. Ennen tämä samainen kohta on ollut kiihkeä läpikulkupaikka; milloin oppilaat ovat käytävällä ryntäilleet välitunneille, milloin  vähemmän ryntäilemällä joutuneet palaamaan tunneille. Paikalla on  ollut liikettä ja toimintaa mahdollisesti myös iltaisin erilaisten liikunta- ja harrastekerhojen kokoontuessa.

Kyseisellä paikalla tuntuu olevan edelleen liikettä. Pitkä pätkä hyvin luistavaa laminaattia  houkuttelee lasta ottamaan käytävän toisesta päästä vauhtia ja puolivälissä heittäytymään polvilleen liukuakseen lopun matkaa toimistooni.
Tiedossa oli, ettei tilasta tulisi muodostumaan rauhallista ja keskittymiseen otollista paikkaa silloin, kun muu perhe on kotona. Kotitoimisto eteiskäytävän ja olohuoneen kainalossa on todellinen kotitoimisto. Työnteko keskeytyy tuon tuostakin arkipäivän asioiden ja toimien tunkeutuessa työpaikalleni.













Huom! Joku on selvästi käynyt stailaamassa toimiston kuvauskuntoon; työpöytä näyttää kovin autiolta!








torstai 18. marraskuuta 2010

Talvi


Pakko se on hyväksyä, että talvi on tulossa.

Todistusaineistoa on vaikka millä mitalla. Jo aikaisin iltapäivällä on pimeää. Autoihin on vaihdettu talvirenkaat. Pihapiiriin on metsän kätköistä ilmaantunut pikkulintuja ruokailupaikkoja etsimään. Ja minä kairasin rautakangella tien varteen aurauskepeille reijät.  Nämä Suomen viimeisimpänä asennetut aurauskepit ovat merkki vastarinnan murtumisesta; antipatiasta huolimatta talven ja lumen tuloon on nyt varauduttu.









Hyvä että varauduin, sillä heti seuraavana aamuna maisema oli muuttunut.















tiistai 16. marraskuuta 2010

Loputtomalla listalla


Rouva Remontin trimmauksesta ja edustuskuntoon saattamisesta ei ole kuin muutama päivä, kun uusi innostus iskee remonttirintamalla. Hienostelu saa väistyä esiin kaivettujen remppakuteiden ja -asenteen tieltä.

Tehtävälista on loputtoman pitkä, mutta hetkeä myöhemmin se oli ainakin yhden asian lyhyempi. Aloitin uuden urakan ns. kakkos-sisäänkäynnin eteisestä. Tästä eteisestä on käynti alakerran rappusiin, keittiöön ja isoon varastokoppiin. Eteinen toimii sisäänkäyntinä alakerran soitto- ja studiotilaan menijöille ja pakastimen ja imurin säilytyspaikkoina sekä kulkuväylänä varastokoppiin. Kyseessä on siis vähän semmoinen mikä lie tila.




 Iso oviaukko on suljettu gyproc -levyillä.  Seinän takana on työpaikkani, ihana toimistonurkkaus, josta teen joskus oman postauksen.

Saumausta, pakkelointia, hiontaa, maalia ja voilà ! Lattian voi mielikuvitella mieleisekseen; otin kuvat niin, ettei vanhaa koulunaikaista käytävälattiaa nyt näy. Teeskennelkäämme, että uusi muovimatto on asennettu. Sen asentaminenhan myös on loputtomalla listalla.

Entisen oviaukon tilalle tulleen seinän maalasin valkoisella. Tälle aluelle kiinnitän pääasiassa omista valokuvista tehtyjä valokuvatauluja; vaihtuva näyttely kulloinkin mieleisestä aiheesta tai otoksista, joissa on luullut onnistuneensa. Nyt kasa vedoksia odottelee kehystäjää.





perjantai 12. marraskuuta 2010

Kerro kerro kuvastin


Olen viimeisien kuukausien aikana eläytynyt remontoijan rooliin siinä määrin, että huolettomasta ja käytännönläheisestä pukeutumisesta ja asusteisiin sointuvasta muustakin ulkoisesta olemuksesta on tullut vakiintunutta. Tämä kaikki on järkeenkäypää ja tarkoituksenmukaista rakennuksella, mutta ulkomaailmaan sopimatonta ja joissakin tilanteissa jopa epäkohteliasta.  Mottona on ollut että aamulla ylös, päälle verkkarit tai vastaavat lökärit ja joku paita vaan, hiukset hauenleualla myttyyn takaraivolle ja naama valkoisena maailmalle.

Eräänä päivänä havahduin tarkastelemaan rähjäistä olemustani marketin vaateosaston peilistä. Ei sillä, että olisin koskaan erityisen tyylikäs ja huoliteltu ollut muutenkaan, mutta nyt näytti siltä, että asiaan oli puututtava. Samalla tavalla kuin pihamaata rumentavaan remonttijätteistä koostuvaan rytökasaan, jota aikansa katselee, mutta jossain vaiheessa rumuuden katselun mitta tulee täyteen.

Näillä Wilssoneilla ei taida tenniskentälle enää kehdata mennä.



Alennustilan kohentaminen alkoi kivuliaasti hammaslääkäriltä, jossa juurihoitoa vaatinut hammas fiksattiin. Pelkästään jatkuvan jomotuksen loppuminen kirkasti rasittuneen remontoijan ilmettä ja hymykin oli herkässä. Sitten kampaajalle monen tunnin operaatioon, jossa vuoden leikkaamatta olleet hiukset muotoiltiin uudelleen ja kruutattiin vallattomilla kiharoilla. Meikkipussin vanhentunut sisältö meni uusiksi ja netistä tilaamani pari uutta paitaa ja housua olivat ensimmäiset maalitahrattomat ja ehjät vaatteet kuukausiin.

Päivitetty versio katseli vastaan olohuoneen seinälle kiinnitetystä peilistä. Oliko oma kuva  kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen sittenkin niin mitäänsanomaton, että huomioni kiinnittyi sen sijaan itse peiliin, sen sijaintiin ja kiinnityskorkeuteen seinällä. Lopulta hain ruuvarin ja muutin peilin paikkaa 2 senttiä oikealle ja 14 senttiä alemmaksi.


Remontoija henkeen ja vereen.





tiistai 9. marraskuuta 2010

Suuri verhohuijjaus


Eteisaulan verho-ongelma, sikäli mikäli se ongelma oli ensinkään, päättämättömyydestä tai laiskuudesta johtuvaa saamattomuutta pikemminkin, on ratkennut. Ostin keskivalkoista voile -kangasta kaksi seitsemän metrin pätkää, leikkasin ne keskeltä kahti ja ykskaks minulla oli verhot kaikkiin neljään ikkunaan.



Sitten putoaakin varsinainen sisustuksellinen etikettipommi: en ommellut (tai minun tapauksessani ommelluttanut) verhoja olenkaan. Ei muuta kuin kankaat nätisti tangoille niin, että leikatut reunat eivät näy. Vaikka kangas on kevyttä, sitä on kuitenkin niin paljon, ettei ohikulkijan aiheuttama ilmavirta juurikaan siirtele kangasta epäedulliseen, ompelemattomaan katselukulmaan, vaan viimeistelee ja pehmentää ikkunoiden teräviä neliömäisiä muotoja kauniisti.

Ette tietäisi fuskusta ellen olisi kertonut. Sitä eivät tiedä kotonamme vierailijatkaan, enkä kerro. Elleivät sitten ole sitä täältä lukeneet.




lauantai 6. marraskuuta 2010

Piippernakkeli


Sanonnan mukaan rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niin piparkakku vääntyi perinteisen piparin lisäksi piipperiksi ja vaikeampiselkoisesti piippernakkeliksi. Piipper tietenkin viittaa pipariin ja nakkeli varmaan siihen inkivääri-kaneli-kakkuseen ihastuneeseen ahmiaan, joka nakkelee niitä suuhunsa vielä yhden, ja vielä yhden...

Tyttären painostuksesta piippernakkeleiden leivontakausi polkaistiin tänään käyntiin ja siihen käytettiin uusia Ikeasta ostettuja, hauskoja eläinhahmo -muotteja. Tavanomaisemmat sydämet, tähdet ja tontut säästetään tuonnemmaksi joululeivontoihin.


Sääukkokin havahtui jouluiseen tuoksuun ja alkoi heti nakkelemaan Karhinkulmalle lunta. Valkoiset pumpulipallerot tanssahtelivat ilmassa, mutta sulivat lämpimään maahan osuttuaan. Talvi ei kuitenkaan vielä tullut, vaikka tunnelma ja tuoksut kovin talvisia olivatkin.





perjantai 5. marraskuuta 2010

Asuntokauppaa


Eräs tuttu taiteilija osti meiltä koulun päädyssä olevan asunnon B. Teimme siitä tänään kaupat ja allekirjoitimme hallinnanjakosopimuksen. Pähkäilin sopimuksen sisällön kanssa viikko tolkulla; monessa asiassa (ja tässäkin) hyväksi osottautunutta maalaisjärkeä  oli terästettävä lukemalla lakeja ja säädöksiä ja etsimällä netistä sopimusmalleja ja ohjeita. Kirjoitin luonnoksia toisensa perään ja sitten kun aika loppui, viimeisimmän luonnoksen oli kelvattava lopullisen sopimuksen sisällöksi. Ehkä se olisi kohta jo ollut pilalla jos aikaa olisi ollut enemmän.

Hallinnanjakosopimuksen tekeminen on helppoa siinä mielessä, että sitä ei ole juurikaan säädelty. Samasta syystä sen tekeminen on myös äärimmäisen vaikeaa. Hallinta-alueiden rajojen ja käyttöoikeuksien tarkka kirjaaminen ja erilaisten kiinteistöön kohdistuvien yhteisten kulujen jakamisperusteet lienevät näin pähkinänkuoressa ne tärkeimmät.

Kauppakirjaa, siihen liittyviä asiakirjoja ja hallinnanjakosopimusta laatiessa minusta kuoriutui taas uusia persoonia. Näköjään sitä vaan kaikenlaista osaa kun vaan ottaa ja tekee.

Tai no, jos kirurgiaa ei kokeilisi.




maanantai 1. marraskuuta 2010

Tervetuloa meille!




Eteisen tapetti ottaa sisäänastujan vastaan yltiöpäisen riemukkaasti tai sydämen pysäyttävän shokeeraavasti, riippuen tulijan mausta ja persoonasta. Eteisen muodostaa pitkä kapea käytävä, jossa on kuusi erilaista oviaukkoa; tila on tylsä ja pimeä, ei yhtään ikkunaa.


Tapetin todellinen sävy on vaikea vangita valokuvaan ja syypää siihen on vanha kattovalo, joka sävyttää hienon punaisen vanhahtavalla oranssilla valollaan lällymäisemmäksi kuin todellisuudessa on. Shokkieteinen kaipaakin viimeistelyä tyylin mukaisella valaisimella.


Makuuhuoneen oven vieressä on salakäytävä Liisan ihmemaahan.