Pahvilaatikoita ja jätesäkkejä

Vanhan talon kaupanteko oli eilen ja uusi ostetaan ylihuomenna; raha tuli raha meni -periaatteella, ei mitään kahden asunnon loukkoja; hieno homma!

Kauppoja odotellessa olen alkanut hamstraamaan pahvilaatikoita muuttoa varten. Jos totta puhutaan, olen oikeastaan jo alkanut täyttelemäänkin niitä. Ja joutunut taas purkamaan hienosti pakattuja muuttolaatikoita,  kun sitten kumminkin jotain tavaraa on tarvinnut. Mieluiten tietenkin jotain sellaista mitä ei pakatessa uskonut tarvitsevansa, kun ei tähänkään asti ollut, no, sanotaan nyt vaikka kahteen vuoteen.

Olen kokenut tämän kummallisen muuttopakkaamisrituaalin monesti aikaisemminkin ja ilmeisesti siitä mitään oppimatta. Ensin niin täydellisellä tarmokkuudella tarkasti lajitellaan, viikataan, suorastaan inventoidaan, kirjoitetaan laatikoiden sisällöistä siistejä tarralappusia, jotka liimataan kauniisti näkyvälle paikalle laatikkon selkään, pinotaan, kasataan, ja sitten jo avataan valmiiksi pakattuja laatikoita sen seitsemän kertaa, hukataan, sullotaan tavaroita takaisin miten sattuu,  epätoivoisesti teippaillaan tursuavia paketteja ilmastointiteipillä ja lopulta tyydytään kauhomaan romppeita jätesäkkeihin; eikä varmaan ainakaan kiinitellä mitään sisällöstä kertovia lappuja.

Innostus on kuitenkin sen verran huipussaan, ettei näiden ennalta-arvattavien asioiden tapahtumista voi mitenkään estää. Ei kun seikkailemaan! 

Seikkailu = epävarmaan lopputulokseen johtava kokemus.

Käärme paratiisissa

Lämmitysjärjestelmä.

Nyt pannuhuoneessa on kaksi vanhaa valurautaista kattilaa, joissa on aikoinaan poltettu metrisiä halkoja koulun lämmittämiseksi. Myöhemmin toiseen on asennettu öljypoltin ja se onkin poltellut öljyä varsin avokätisesti; nykyajan energiatehokkuudesta ei ole tuon taivaallisen tietoa.

On täysin päivän selvää, että vaikka jo muutenkin ryvettyneet omatuntomme voisivat  moisen öljyllä läträämisen ehkä kestääkkin, kukkaromme  ei.

Näin suuren kiinteistön lämmittämiseen kustannusten kannalta ainoa järkevä lämmitysmuoto lienee maalämpö. Näin meille on kerrottu ja nettikin tuntuu olevan sitä mieltä. Samalla omatuntomme saisivat kiillotettua kilpiään ja sulatkin vielä hattuihinsa, sillä maalämpö on yksi ympäristöystävillisimmistä vaihtoehdoista missä kohteessa tahansa. Varjopuoli asiassa on järjestelmän investointikustannukset. Kuvetta on kaivettava nyt sitten oikein kaivamalla...

Toinen pirulainen on vesipumppu. Se sijaitsee  heti (tulevien) makuuhuoneiden alapuolella ja on erittäin äänekäs. Jos jossain vetää vessan tai ottaa lasillisen vettä hanasta, pumppu pärähtää käyntiin. Yksikään salaa tehty yöllinen pissareissu ei siis jää keneltäkään huomaamatta. Puhumattakaan mitä tapahtuu jos joku menee suihkuun tai pyykinpesukone on päällä: kiljuuko pumppu silloin koko ajan?

Ilmakuva

Remonttiseikkailja touhusi koululla juhannusaattonakin. Kunta on jemmannut yhteen luokkahuoneeseen uuteen Hikiän ala-asteen koululle menevää tavaraa ja siellä oli kiva ilmakuvataulu Karhin koulusta. Taulusta piti tietenkin räpsäistä muisto itsellekkin. Eivät ilmeisesti ole jättämässä taulua meille... Kuvan ottovuosi ei selvinnyt taulusta. Pari puuta on erilailla ja naapurissa oleva taimisto ei ole enää toiminnassa. Hiekkatien varrella on muutama uusi talo enemmän ja kauempana oleva avohakkuualue on kasvanut umpeen.

 Kuvaa klikkaamalla voit tarkastella sitä isommassa koossa.

MUKAVAA JUHANNUSTA!

Tyhjennys

Huutokauppa tyhjensi koulun hyvästä käyttötavarasta ja loput romppeeksi luokiteltu, on siirtynyt pihalla oleville siirtolavoille. Varmistaaksemme koulun luovutuskelpoisuuden kaupantekotilaisuuteen menessä, tarjouduimme itse tyhjentämään tilat. Kaksi päivää ja vati hikeä myöhemmin, koulu on nyt suurin piirtein tyhjä. 

Löysin rojun seasta muutamia kivoja säilyttämisen arvoisia pikku juttuja; tuunattavaksi hamstrasin vanhan, pitkän puisen penkin, pari pulpettia ja karttapallon, joka oli onneksi huutokauppiailta jäänyt vintin kätköistä huomaamatta!

... odotus ...

Huutokauppa

Hausjärven kunnan sivistyslautakunta järjesti lopetettavien koulujen irtaimiston huutokaupan Karhin koululla (meidän pihalla!).  Kunta on lopettanut koulutoiminnan tänä vuonna useasta muustakin pikkukoulusta ja kaikenlaista vanhaa kivaa oli kerätty myytäväksi huutokauppaan.  Mustasukkaisena olin tietenkin paikalla todistamassa miten myös Karhin koulun historiaa huudettiin pois.
Hinnat kohosivat lähes joka artikkelin kohdalla tähtitietellisiksi; ei ollut varaa huutaa mitään. Kunta käyttää huutokaupasta saadut varat uuden ala-asteen stipendirahastoon. Siinä mielessä oli ihan mukavaa että ihmiset innostuivat huutamaan.

Paikalle oli saapunut useita satoja ihmisiä, kotiseuturakkaita hausjärveläisiä ja olipa siellä tuttuja naamoja Riihimäeltäkin. Autoja oli parkkeerattu kilometritolkulla pitkin peltojen reunamia. Ihmiset tungeksivat pihallani, talloivat nurmikkoa ja parkkeerasivat autonsa miten sattuu, mihin sattuu; tunkeilijat! Malttamattomuus saada koulu jo pian itselle ikiomaksi puristi rintaa. 

Taimivaras

 

Kaikesta muusta vanhan kotimme myymisessä olen valmis helposti ja kivuttomasti luopumaan, paitsi istuttamistani kasveista ja vaivalla vaalimistani luonnonkukkaesiintymistä, joista osan olen itse siemenestä  saanut kasvamaan ja myöhemmin leviämään pitkin pihaa.

Surettaa jättää siankärsämöt, hiirenvirnat, niittynätkelmät, päivänkakkarat ja kissankellot. Ne kasvavat siellä täällä epämääräisesti, paikoissa joista normaali omakotitaloasuja ruohonleikkureineen ajaisi ne yli. Ne kasvavat viljeltyjen, muka hienompien perennojen seassa villisti paikoissa, joista samainen omakotitaloasuja huomaamattaan kitkee taimet pois luullen niitä rikkaruohoiksi.

Harmittaa, etten voi mitenkään ottaa niitä mukaan. Suurin osa, jos ainoakaan, ei ehdi  siementää ennen kuin lähden; olisin voinut laihana lohtuna siirtää edes niiden siemenet. Nyt ne kai katoavat kun minä lähden.

Tietenkin viljelen niity- ja ketokukat uuden kotimme pihaan uudelleen ja enemmän ja paremmalla kokemuksella. Vaikka niittykukkia en saakkaan mukaani vanhasta kodista, taimivarkaan kuokka on vaivihkaa viuhunut. Sielä täällä kukkapenkeissä on pieniä aukkoja, kuitenkin niin huomaamattomia, että vain harjaantunut puutarhuri arvaa taimivarkaan olleen asialla. Pihalle on ilmestynyt ruukkuja, joissa on pieniä tuppoja kivikkokasveja ja perennoja.

Mukaan lähtee myös pieni pionitupas, jonka kukkimista olen odottanut kolme vuotta ja nyt se vihdoinkin on tapahtumassa. Pioni ehtii sopivasti kukkia ennen muuttoa. Siirtämisestä ärsyyntyneenä, pioni kukkii varmaan seuraavan kerran vasta taas kolmen vuoden kuluttua, mutta murjottakoon, haluan sen mukaani.

  

Välitila

Perheemme elää nyt kahdenlaista odotuksen tilaa.
Ensinnäkin sitä, kun haluaisi jo muuttaa ja päästä remontoimaan uutta kotia,  mutta ei voi, koska kaupanteko ja hallintaoikeuden siirtyminen on vasta myöhemmin. Toiseksi sitä, kun haluaisi jo muuttaa ja päästä siivoamasta toisten taloa ja leikkaamasta  nurmikkoa, joka ei varsinaisesti enää ole oma,  mutta ei voi, koska kaupanteko ja hallintaoikeuden siirtyminen on vasta myöhemmin.

Tämä välitila on kuin hukkaan heitettyä aikaa.

Kodin sydämen paikka

Karhin koulussa on kolme kerrosta. Koulu on rakennettu rinteeseen kallion reunalle. Pohjakerros on kivijalassa ja se on auki rinteen puolelle. Tässä kerroksessa sijaitsevat pesutilat, jumppasali, keittiö ja ruokala. Tämän yläpuolella on pääjulkisivun puolelta katsoen  ensimmäinen kerros, jossa on kolme luokkahuonetta, käytävä ja vessa. Toisessa ja/tai kolmannessa kerroksessa on pieni huoneisto, avovintti ja uudisosa, joka on melkein käyttövalmis noin 80 neliöinen asunto saunoineen päivineen; näissä tiloissa on ollut opettajienhuone, terveydenhoitajan vastaanottohuone ja henkilökunnan muut sosiaaliset tilat.

Remontin akuutissa ensivaiheessa  keskittyymme luokkahuonekerrokseen. Sinne tulee kolme makuuhuonetta, olohuone, ruokailutila ja keittiö. Käytävätila yhdistää makuuhuoneet muihin huoneisiin ja sinne rajataan myös alue toimistolle. Pesutilat ovat alakerrassa, jumppasali säilyy jumppasalina sellaisenaan ja ruokala-keittiöön tulee tilat yritystoiminnalle. Pikkuhuoneisto jää odottelemaan tulevaisuuden remontti-intoilua. Uudisosaa emme ota omaan käyttöömme ollenkaan.

Kaikkein pyhimmän, kodin sydämen,  viihtyisän ja toimivan keittiön rakentaminen luokkahuoneeseen, jonka huonekorkeus on melkein kolme ja puoli metriä, vähän jänskättää. Tulevan keittiön paikalla on nyt käsienpesuallas ja seinällä ja katossa villisti risteilevä vesi- ja ilmastointiputkien viidakko. Keittiölle ei koko kerroksesta löytynyt mitään muuta järkevää paikkaa; viemärit löytyivät kätevästi juuri tämän vesipisteen seinän takaa ja ne ovat siellä  olevassa kaapissa osittain myös näkyvillä.

Pään raavintaa aiheuttaa myös se, ettei varsinaiseen keittiöön tulisi yhtään ikkunaa; toki luonnon valoa on tarjolla ruokailutilan ja olohuoneen suunnalta. Nämä kolme muodostaisivat yhtenäisen tilan etelärinteeseen avautuvine korkeine ikkunoineen, joista on ylvään oloinen näkymä peltoaukealle. Maisema on sen verran halvaannuttavan ihana, että lopulta lienee  parempi ettei kokille tällaisia maisemia heti hellan välittömässä läheisyydessä ole tarjolla. Kokki keskittyy vaan kokkailemaan ja haaveilee vasta ruokapöydässä.

 Oikein odotan hetkeä kun voin julkaista keittiöstä tämän ennen ja tulevan jälkeen kuvan!

 Sittenhän meillä on vielä piharakennuskin. 

Siellä on toisessa päädyssä lämmin huone, jossa on ollut puukäsityöluokka. Sen paikalle tulee nyt bänditreenitila. Loput rakennuksesta on sitten mitä lie varastotilaa. Ja semmostahan tarvitaan aina.

Voi pyhät periaatteet!

Karhin koulu muodostaa Riihipelto -nimisen tilan. Nimi luo tuttuuden tunnetta meille riihimäkeläisille ja onkin omiaan lieventämään paikkakunnan vaihtotuskaa. Totta puhuen muutos ei kuitenkaan ole mitenkään dramaattinen, sillä vanhan talomme pihalta Karhin koululle ajaa autolla 8 minuuttia, pilkun tarkasti liikennesääntöjä noudattaen ehkä 10. Normaali kaupassa asiointi esimerkiksi tapahtuu edelleen Riihimäellä samoissa tutuissa paikoissa kuin aina ennenkin. Lääkäriasema, kirjasto, uimahalli, liikuntapaikat ja leikkikentät sijaitsevat Riihimäellä saman kahdeksan minuutin ajomatkan päässä. Muuttos onkin suurempi lapsille uuden koulun,  tarhan ja kavereiden suhteen.

Suunnittelu Karhin koulun muuttamisesta kodiksemme on täydessä vauhdissa. Huonejärjestys on pääpiirteittäin piirretty lyijykynällä pohjapiirrustukseen; ehkä joitakin kohtia joutuu vielä kumittamaan.  Yksi pyhä periaate suunnittelussa on ollut välttää radikaaleja muutoksia; pikemminkin muutokset olisivat sellaisia että niillä palauttaisimme jotain alkuperäistä koulun rakennusvuodelta 1926.

Koulu on hirsirunkoinen ja myös väliseinät ovat kuulemma hirttä. Pyhä ja harras ajatus on purkaa lähes kaikista väliseinistä vanhat hirret esiin. Hekumoin jo ajatuksella siitä, kuinka eräänä päivänä olen sivelemässä jotain ihanaa  sävyä hirren pintaan leveällä pehmeällä pensselillä...  -Sikäli mikäli mitään hirttä edes löytyy.

Pääsuuntaviivat suunnittelussa:

- Rakennuksen julkisivu ja muutenkin koko ulkopuoli tulee pysyä nykyisellään (ensi kesän hommia)
- Rakennuksen alkuperä ja historia pitää tulla ilmi; että edelleen olisi läsnä pikkukoulun henki ja ajatus siitä, kuinka tuhannet lapset melkein vuosisadan ajan ovat koulun pihalla ja käytävillä juosta hilpanneet.
- Näkyville kaivetaan vanhaa alkuperäistä, mutta uudet rakenteet, kuten keittiö, ovat reilusti tätä päivää, melkeinpä ultramodernit.
- Kiinnostuksemme kohdistuu alkuperäisen rakennusvuoden 1926 rakenteisiin ja ratkaisuihin; se mitä koululle on perusparannusten nimissä sen jälkeen tehty, ei ole niinkään kiinnostavaa. 
- Uusi ja vanha peittelemättömästi käsi kädessä.
- Huoneet pyritään rakentamaan niin, että jo olemassa olevia seiniä kaadetaan ja uusia rakennetaan mahdollisimman vähän.
- Nykyajan mukavuuksista ei tingitä.
- Väreissä ja sisustusmateriaaleissa kuunnellaan taloa ja tilaa, mutta viime kädessä noudatetaan omaa pettämätöntä makua.
- Aamen.

Haikea onnen päivä

 

Olen siivonnut, järjestellyt ja kiillottanut viimeiset neljä päivää. Miehen kanssa olemme kiinnittäneet puuttuvia listoja, liimaillet repsottavia sähköjohtoja, suoristaneet hutaisten kiinnitettyjä vaatekaapin hyllyjä, etsineet hukkuneita ruuveja ovenkahvoihin ja tehneet kaikkia sellaisia korjaustoimenpiteitä, jotka olisi pitänyt tehdä aikaa sitten, mutta jotka eivät ole estäneet elämistä, ja näin ollen ovat laiskuuttamme jääneet tekemättä.

Ennen Karhin koululle siirtymistä, myymme tietenkin nykyisen asuntomme, 60-luvulla rakennettun puutalon Riihimäeltä.  Ostimme talon kolme vuotta sitten ja olemme tehneet siihen laajan sisäpintaremontin sekä remontit keittiöön ja pesuhuoneeseen.

Se on minun ensimmäinen taloni, ensimmäinen oma rauha, ensimmäinen piha, mansikkamaa ja marjapensaat; paljon ensimmäistä. 

Eilen oli myös talon ensimmäinen esittely. Kiinnostuneita oli runsaasti ja tarjouksiakin saimme. Korkein tietenkin voitti; onnittelut eräälle riihimäkeläispariskunnalle!

Eilen oli myös meidän hääpäivämme. Emme ehtineet juhlistaa asiaa asuntoesittelyn takia mitenkään, mutta varsinainen onnen päivähän siitä kuitenkin muodostui; välittäjämme myi asuntomme kertaheitolla! Myyntitykki vääristi alueen omakotitalojen myyntipäiväkeskiarvotilastoja pahanpäiväisesti, mutta Hey, Karhin koulu, here we come!

Entä haikeus? Kyllä vähän, tai ehkä myöhemmin. Saammehan asustella talossa vielä ainakin kuukauden. Kiitämme taloa mukavista vuosista, opettavaisista hetkistä omakotitalon omistajina, rauhasta ja mukavasta tunnelmasta. Olemme lisänneet talon historiaan ja henkeen omat juttumme. Talossa on ollut hyvä asua.